tässäpä minun näkymäni. joka päivä saa ainaki hetken verran tätä pikku punkeroistamme liinassa roikottaa ja tältä silloin näyttää :) on se kyllä melkoinen pallero...
joulua odotellaan ihan innostunein mielin täällä. olemme menossa sitä maalle vornan "mummolaan" viettämään. paketteja olen saanut jo ihan kivasti alku kankeudesta ja aikapulasta huolimatta paketoitua ja jonkun myös itse väkerrettyä, vaikken ollenkaan niin runsain määrin mitä normaalisti olen itse tehnyt. kortti-hommatkin jäivät nyt vähä retuperällä eikä niitä tullut niin läheteltyä...
arki meillä on yhä vähän vauva arjen opettelua ja rytmien hakemista. joinakin päivinä menee ihan kivasti, kun tuo pieni vaatija malttaa nukkua muutaman tunnin päiväunet (niinku tänään jee!). toisina päivinä se ei taas nuku yhtään pitempää unipätkää pieniä torkkuja tai liinassa nuokkumista lukuunottamatta. silloin iltapäivät ja illat tuntuu ahdistavan pitkiltä, kun tekemistä olisi vaikka kuinka paljon muttei mitään saa vauvalta tehtyä eikä edes tiedä mistä aloittaisi ja mitä pitäisi siinä vauva kainalossaan sitten yrittääkään tehdä. mielestäni yhä olen pärjännyt olosuhteisiin nähden hyvin, vaativan vauvan ja kahden pienen kanssa yksin. mutta jotenkin viime päivinä minua on oikein suututtanut, kun olen miettinyt kuinka paljon kivempia nämä illat olisivatkaan, kun ne voisi viettää jonkun muun kanssa. ettei tarvitsisi yksin istua näköttää täällä sisällä lasten kanssa pyykki- ja tiskivuorien kohoamista ja isompien kinastelua katselemassa ja vauvaa jatkuvasti hyssyttäen. jos ois joku jonka kans siinä samalla jutella. tuntuu, että pärjään kyllä ihan hyvin yksinkin, mutta olen silti vain puolikas. vain puolikas vanhemmista. puolikas vailla sitä toista.
onneksi tuo pieni ihminen välillä jo saattaa valvoa hetken hyväntuulisenakin. ja kasvaa ja kehittyy ja on alkanut jo vähän käsiäänkin keksiä (kamalaa nytkö se ei enää olekaan vastasyntynyt). tässä vielä yksi kuva nyrkkeilytuokiosta pienen virneen tapaisen kera. toisessa kädessä on siskon pienimmälle pikkuveljelle tekemä rannekoru :)
joulua odotellaan ihan innostunein mielin täällä. olemme menossa sitä maalle vornan "mummolaan" viettämään. paketteja olen saanut jo ihan kivasti alku kankeudesta ja aikapulasta huolimatta paketoitua ja jonkun myös itse väkerrettyä, vaikken ollenkaan niin runsain määrin mitä normaalisti olen itse tehnyt. kortti-hommatkin jäivät nyt vähä retuperällä eikä niitä tullut niin läheteltyä...
arki meillä on yhä vähän vauva arjen opettelua ja rytmien hakemista. joinakin päivinä menee ihan kivasti, kun tuo pieni vaatija malttaa nukkua muutaman tunnin päiväunet (niinku tänään jee!). toisina päivinä se ei taas nuku yhtään pitempää unipätkää pieniä torkkuja tai liinassa nuokkumista lukuunottamatta. silloin iltapäivät ja illat tuntuu ahdistavan pitkiltä, kun tekemistä olisi vaikka kuinka paljon muttei mitään saa vauvalta tehtyä eikä edes tiedä mistä aloittaisi ja mitä pitäisi siinä vauva kainalossaan sitten yrittääkään tehdä. mielestäni yhä olen pärjännyt olosuhteisiin nähden hyvin, vaativan vauvan ja kahden pienen kanssa yksin. mutta jotenkin viime päivinä minua on oikein suututtanut, kun olen miettinyt kuinka paljon kivempia nämä illat olisivatkaan, kun ne voisi viettää jonkun muun kanssa. ettei tarvitsisi yksin istua näköttää täällä sisällä lasten kanssa pyykki- ja tiskivuorien kohoamista ja isompien kinastelua katselemassa ja vauvaa jatkuvasti hyssyttäen. jos ois joku jonka kans siinä samalla jutella. tuntuu, että pärjään kyllä ihan hyvin yksinkin, mutta olen silti vain puolikas. vain puolikas vanhemmista. puolikas vailla sitä toista.
onneksi tuo pieni ihminen välillä jo saattaa valvoa hetken hyväntuulisenakin. ja kasvaa ja kehittyy ja on alkanut jo vähän käsiäänkin keksiä (kamalaa nytkö se ei enää olekaan vastasyntynyt). tässä vielä yksi kuva nyrkkeilytuokiosta pienen virneen tapaisen kera. toisessa kädessä on siskon pienimmälle pikkuveljelle tekemä rannekoru :)
Kommentit