huh huijaa.taas vähän huono yö takana. jompikumpi ipanoista on jo monet yöt putkeen herännyt ja herättänyt sitten toisenkin ja niin on useana yönä valvottu monta tuntia milloin kutakin peitellessä ja rauhotellessa uudestaan uneen.  kylläpä tuntuu jalat ja kädet painavilta liikuttaa ja silmääkin vaivaa elohiiri. pakko kai mennä taas maate, kun saan pienemmän päikkäreille.
  elämän meno on pohdituttanut yhä, joten puran taas sydäntäni tänne, suokaa anteeksi :) yhtään ei mietteitäni noiden aiempien asioiden lisäksi ole helpottanut eräiden ennustusten lukeminen. niissä kun oli monia samoja vuosilukuja, mitä netissä olen lukenut kaiken näkösten laskelmien yhteydessä ilmastonmuutokseen liittyen. jotenkin itsestä tuntuu, että olisi myös järkeen käypää, että luonto hoitaisi tätä ylikasvanutta ihmiskuntaa vähän harvalukuisammaksi. ennustuksissa oli siis myös joidenkin tautien ja nälänhädän kohdalla vuosilukuja, jotka osuisivat myös meidän elinajallemme.
  jotenkin sitä sitten miettii, että minkälaiseen maailmaan sitä on lapsensa saattanut. kuinkahan pahoja aikoja mekin joudumme vielä näkemään? kuinka selviämme ja haluammeko enää selvitä tällaisessa ja sellaisessa maailmassa, jollaiseksi maailma voi pahimmillaan mennä? jostain täytyy silti uskoa ja toivoa repiä, että jaksaisi elää ja nauttia elämästään ainakin nyt vielä kun kaikki on suhteellisen hyvin. tulevaisuutta ei voi tietää, se tulee mikä tuleman pitää. ainahan niin on ollut ollut, että hyviä ja pahoja aikoja tulee ja menee.
  sanotaanhan silti raamatussakin, että meille on annettu viesti "menkää ja kansoittakaa maa". jospa se on totta. että meidän ihmisten on näin tehtävä, jospa se on kohtalomme. jospa meillä on jotain opittavaa täällä maailmassa. jokainen on syytön siihen, että tänne on syntynyt ja syytön siihen, että meillä on biologinen tahto lisääntyä. lapsissa on tulevaisuus ja lapsissa on toivo, niinhän sitä sanotaan. kyllä sitä niin paljon voimaa, iloa ja rakkautta voi heistä ammentaa. jos ei muun takia halua elää, niin heidän ainakin. jospa sitä voimaa osaisi ammentaa sen verran, että jaksaisi vielä nauttia ja luottaa tulevaan. luottaa, että meille on tulevaisuus meitä varten, että kaikki päättyy vielä niinkuin pitääkin. ei kai tässä auta kuin elää ja ottaa vastaan se, mikä annetaan.
  jahka tästä taas huomiseen luovitaan. kai aika helpottaa tätä typerää pohdintaa ja antaa mielelle rauhan. jospa näihin säihin tottuu. ehkä menemme nyt syömään päiväruoan ja sitten nukun minäkin ne päikkärit niin jaksaa taas. toivottavasti  nämä apeat tunnelmat helpottavat vähän jo viikonloppuun mennessä, kun olemme pitkästä aikaa menossa miehen kanssa iltaa kavereiden kanssa syömään ja iltaa istumaan. lapsetkin odottavat innolla yökyläilyä mummolaan :) ehkä tämä alakulo on vähän menkkojen syytä, onhan joohan!? :)