1944462.jpg

makkari on järkätty. pikkuriikkiset vaatteet järjestelty laatikoihin. kehto odottaa paikoillaan, vielä tosin pehmolelujen omimana. "roskis"-pyykkikorikin on taas asetetty vaippoja varten odottamaan. ja vaippatilanne on päivitetty, lainavaipat saatu takaisin ja vanhoja vaippoja korjailtu ja isompien käyttämättömäksi jääneet mutta hoitopöydällä lojuneet vaipat laitettu piiloon ja nuoremman siirretty ylös hyllylle. sairaalakassiinkin pakkasin jo jotain vauvan tavaraa, jahka lähtö pääsis vaikka yllättämään :)

1944463.jpg

liivinsuojiakin oon surautellut. täsä on ehkä puolet niistä mitä viime aikoina oon tehnyt itselle ja muille. omat oottaa jo asemissaan hoitopöydällä.

1944465.jpg

pari pientä lisäimua piti kans ommella, toisella puolella on molemmissa ihoa vasten tarkoitettua bambusilkkiä. se ei kyllä käyttökokemuskeni perusteella ole tosiaankaan mikään kestävin mahdollinen kangas vaippoihin, mutta hyväksi iholle. jahka leikon sen kankaan vaikka kokonaan pois sitten kun alkaa reikiintyä ja käytän vaan lisäimuina näitä. pojallakaan ei vastasyntyneenä maitokakasta ärtyneeseen takamukseen ollut musuta apua kuin bambusta, joten siihen nytkin varaudun. niin ja sitten koristelin vielä tuota äp:n valkoista bumbyn kuorta vähä syksyisemmäksi ja piirtelin kangastussilla täyteen lehtiä. ees jotain muuta kuin pelkkää valkoista.

lapsettoman viikonlopun aikana sain siis jotain aikaankin vauvan tuloa ajatellen. ihan kivaa. nyt ei tartte niin panikoida ettei mikään ole vielä valmista :) mobile täytyis kyllä vielä värkkäillä hoitopöydän päälle...

näissä lapsettomissa viikonlopuissa tahtoo olla sekin, että on aikaa miettiä asioita yksin ja rauhassa... oon kyllä mielestäni pohtinut ihan tarpeeksi meidän eroa ja ollut jo alusta asti sitä mieltä, että vaikken tätä toivonut, on tässä hyvätkin puolensa. ja suhteessamme olisi ollut paikkailtavaa. en tosiaan koe tahtovani entiseen palata, mutta silti olen tullut sellaiseen lopputulokseen, että kyllä se suoraansanottuna vähän vituttaa joutua kasvattaan tätä perhettä yksin. kyllä minä pärjään näinkin ja osaan olla lapsista ja vauvasta ja tästä arjesta onnellinen yksinkin, mutta onhan se nyt jaettu ilo kaksinkertainen ilo. oishan se nyt paljon kivempaa ja luonnollisempaa elää tämmöistä elämää jonkun toisen kanssa. sehän tietysti ois vielä kamalampaa, jos tästä tulis kovin itkuinen vauva, mutta on myös ihan surkeaa ajatella, että jos se vauvakin on rauhallinen, ihana ja suloinen niin minä yksin olen ainut sitä päivittäin rakastamassa ja ihastelemassa. en voi olla ajattelematta, että siitä asetelmasta jotain puuttuu. se ei tunnu oikealta. tahdon pärjätä yksinkin noiden kanssa ja pärjään ja olen onnellinenkin ja moni asia on nyt todella paremmin kuin ennen eroa. mutta kyllä se nyt vaan silti tuntuu, että lapsiperhe- ja vauva-arki olisi vieläkin mukavampaa, kun sen saisi jakaa jonkun toisen (edellistä paremmin yhteensopivan) kanssa. kai se on ihan normaaliakin ajatella niin. mutta se on ärsyttävää ajatella niin kun tilanne on se että oon yksin :)